Valitse sivu

Nyt koronaviruksen tuomien ongelmien ja muutosten arvellaan kasvattaneen ruoka-avun tarvetta melkein puolella. Samaan aikaan kauppojen hävikki on laskenut. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on tietenkin se, että hävikin määrää vähenee. Huonoa on kuitenkin se, ettei ruokaa jää jaettavaksi niin paljon kuin olisi tarve.

”Ruoka-avun saajat eivät ole pelkästään taloudellisesti heikossa asemassa, vaan heidän heikko asemansa on kokonaisvaltaista. Ruoka-avun määrä, samoin kuin ruoka-apua jakavien järjestöjen, seurakuntien ja itseapuryhmien määrä, on huomattavasti suurempi kuin aikaisemmin tutkimuksissa on arveltu. Ruoka-apua jaetaan useita kymmeniä miljoonia kiloja. Syy hävikkiruoan ja ruoka-avun kasvulle on pitkittyneessä taloustaantumassa (2008–2016), perustoimeentulotuen ja eläkkeiden indeksikorotusten vuosia jatkuneissa indeksileikkauksissa, opintotukiin ja opintoetuuksiin kohdistuvissa leikkauksissa sekä maahanmuuttajien ja pakolaisten lisääntymisessä. Samaan aikaan elintarviketeollisuus ja kauppa ovat alkaneet antaa hävikkiruokaa jaettavaksi entistä enemmän hyväntekeväisyytenä eli ruoka-apuna.”

Samaria rf – Ismo Valkoniemi, Ruoka-avun arviointiraportit 2018 ja 2019

Uutta kehitteillä

Ruoka-avun, ruokahävikin ja muun hävikin ympärillä tehdään ja kehitetään paljon kaikenlaista. On hanketta jos jonkinlaista. Yksittäiset ihmiset, järjestökenttä, viranomaistahot, tutkijat, poliitikot ja yritysmaailma pyrkivät ratkomaan ja hyödyntämään hävikkiä monin eri tavoin, sekä auttamaan avuntarvitsijoita pääsemään elämässään eteenpäin. Ihmisten avuntarve ei kuitenkaan ole vähentynyt kuin yksittäisten ihmisten kohdalla.

Puhutaan myös paljon sitä, että ruoka-apu koetaan häpeällisenä. Tämä pitää paikkansa vain joidenkin ihmisten kohdalla. Läheskään niin moni avuntarvitsija ei ole kokenut ruoka-apua niin kiusallisena tai lainkaan kiusallisena kuin on luultu. Monet ovat hyvin iloisia siitä, että apua on tarjolla. Erityisesti sellaista apua, jossa on monenlaista muuta ”oheistuotetta” mukana. Lähes jokaisella aikuisella on tarve käydä ystävänsä kanssa jossakin kodin ulkopuolella tekemässä jotakin. On mukavaa istua kahvilassa ja keskustella kahvikupposen ääressä. Vähävaraiselle ihmiselle tämä on mahdollista järjestöjen ja seurakuntien ylläpitämissä päiväkeskuksissa. Niissä tavataan usein muitakin tuttuja ja vaihdetaan kuulumisia. Tämä ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä ja parantaa sielunmaisemaa. Päiväkeskuskahvilat on usein rakennettu siten, että sinne voi tulla helposti kahville myös varakkaampikin ihminen, jolloin alamme puhua kokokansan kahvilasta. Tämä edistää osaltaan tasa-arvoa poistaa ennakkoluuloja.

 

Ruoka-avun tulevaisuus

Ruoka-apu tulee jäämään pysyväksi osaksi yhteiskuntaamme. Nyt onkin kysymys siitä, kuka ruokaa jakaa ja avun antaa. Tähän liittyy monta näkökulmaa, tässä niistä yksi. Näyttää siltä, että ruoka-apu on muuttumassa yhä enemmän viranomaisten ja ns. virallisten tahojen toiminnaksi. Tähän on omat syynsä ja sitä on helppo ymmärtää. On kuitenkin muistettava, että Suomi on talkoilla aikoinaan rakennettu ja tänäänkin Suomen yksi peruspilareista on järjestölähtöinen vapaaehtoistyö. Jos ruoka-aputyö muuttuu vaikeasti toteutettavaksi ruohonjuuritasolla, häviää avunannosta samalla ihminen ihmiselle ote. Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että avunanto muuttuu osaksi palvelujärjestelmää, jota hoitaa viranomaiset, eivät toisistaan välittävät lähimmäiset. Viranomaista sitoo ja ns. suojelee monet lait. Tämä tekee usein avunannosta kömpelöä ja joustamatonta. Siksi vapaaehtoisvoimin tavoitetaan huomattavasti enemmän avuntarvitsijoita. Kun avunantajana on vapaaehtoinen, avunsaaja tulee samalta tasolta kohdatuksi. Viranomaisia toki tarvitaan ja viranomaistyö on tärkeää, mutta voiko viranomainen ottaa koppia sellaisesta työstä, jossa täytyy olla joustavuutta eikä ylitöistä saa korvausta?