Valitse sivu

Hävikkifestarit on siirretty myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan, vallitsevan koronatilanteen takia.

Hävikkifestarit tarjoaa tietoa ja kokemuksia ruoka-aputyöstä jota tehdään ruokahävikin avulla ja muilla lahjoituksilla, sekä ylipäätään hävikkiruoan ja -materiaalin ympärillä tapahtuvasta toiminnasta ja toiminnoista järjestökentällä ja yritysmaailmassa.

Päivän aikana saat nauttia elävästä musiikista, alustuksista, näyttelyistä, asiaan liittyvistä keskusteluista, päätöksenteosta, hyvästä ruoasta ja seurasta. Tapahtuma luo hyvät mahdollisuudet paikalliseen ja valtakunnalliseen verkostoitumiseen eri toimijoiden ja yrittäjien kanssa.

Tapahtuman järjestää Kotimaisen avustustyön liitto Koa ry

Pitääkö hävikkiä juhlia! 

Ehdottomasti ei! Sen sijaan on hyvä tuoda asia näkyville ja miettiä, mitä sille pitäisi ja voisi tehdä. Kun asialle löydetään ratkaisuja, niitä sen sijaan kannattaa juhlia!

Hävikkifestareiden tarkoitus on tuoda yhteen yhdistyksiä, pienyrittäjiä ja valtakunnallisia vaikuttajia, lahjoittajia, avunsaajia ja avunantajia, jotka toimivat jollain tavalla hävikkiruoan tai -materiaalien parissa. Kaikki muutkin asiasta kiinnostuneet ovat tietysti tervetulleita.

Haluamme siis koota yhteen koko kansan asian äärelle, koska hävikki koskettaa kaikkia yhteiskunnan osia ja sosiaaliluokkia.

Hävikkifestareilla näyttäytyvät myös kierrätys- ja uusiomateriaaleja käyttävät kädentaitajat, yritykset ja tuottajat. Tule luomaan kontakteja ja yhteistyömahdollisuuksia alan tekijöiden kanssa hävikin hyödyntämiseksi ja vähentämiseksi.

Ajankohtaista

Kokkikisa

Kokkikisa

Mitä hävikkiruokakassista löytyy? Lähde mukaan leikkimieliseen kokkikisaan!...

lue lisää

Ohjelma

Tapahtuman ohjelma vahvistuu kesän aikana ja päivittyy sitä mukaan. Tiedossa on elävää musiikkia, alustuksista, haastatteluja, kisailuja, näyttelyitä ja hyvää ruokaa. 

Tervetuloa näytteilleasettajaksi

Hävikkifestarit antaa kävijöille mahdollisuuden tutustua alansa asiantuntijoiden palveluihin, toimintoihin ja ratkaisuihin, joiden avulla on mahdollista elää kestävämpää elämää. Tapahtumassa voi myös tutustua erilaisiin työmuotoihin, jotka auttavat hävikin vähentämisessä.

Näytteilleasettajalle Hävikkifestarit tarjoaa oivan tilaisuuden tavata muita toimijoita ja saada uusia ideoita. Tapahtumassa kohtaa aiheesta kiinnostuneita ja voi luoda uusia yhteyksiä. Henkilökohtaiset keskustelut ovat loistava tilaisuus hoitaa nykyisiä suhteita ja löytää uusia lahjoittajia ja yhteistyökumppaneita.

Hävikkifestarit tarjoaa verkostoitumista vailla vertaa!

Ruokapankkien positiiviset ilmastovaikutukset

Ruokahävikin määrä

Miljoonaa kiloa

Suomessa kotitalouksien ruokahävikin arvioitu määrä vuodessa.

kiloa / henkilö

Yhden ihmisen arvioitu vuotuinen ruokahävikki Suomessa.

miljoonaa CO2-ekvivalenttikiloa*

Ketjussa hävikiksi päätyvän turhan ruoan tuottamisesta aiheutuneet ilmastovaikutukset vuodessa.

* Ekvivalenttikiloilla tarkoitetaan, että eri kasvihuonepäästöt on muutettu IPCC:n (Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli) ohjein yhteismitallisesti CO2-päästöiksi.

Miljoonaa kiloa

Arvio ruokahävikistä, alun perin syömäkelpoisesta ruoasta, Suomessa koko ruokaketjussa (alkutuotanto, teollisuus, kauppa, ravintolat, kotitaloudet) joka vuosi.

Lähde: Luke

Yhteistyössä:

ADRA Finland on suomalainen kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestö.

Suomalaisen sosiaalityön kentässä ADRA Finland toiminut jo vuodesta 1968. Kansainvälisen kehitysyhteistyön ADRA Finland aloitti vuonna 1978.

ETRA-liitto on terveyttä ja hyvinvointia edistävien järjestöjen liitto.

Toimintamme ydin on auttaa ihmisiä sisäistämään kokonaisvaltaisen
ja terveellisen elämäntavan merkitys ja vaikutus omaan hyvinvointiinsa.

One Way Mission ry syntyi vuonna 1983 Suomessa muutamien tavallisten ihmisten halusta saada auttaa lähimmäisiään.

One Way toimii Suomen lisäksi: Intiassa, Israelissa, Italiassa, Kiinassa, Malawissa, Mosambikissa, Mongoliassa, Nepalissa, Ugandassa, Venäjällä ja Virossa.

Samaria on järjestö, joka toimii monin tavoin tavoittaakseen avuntarvitsijan sekä koto-Suomessa että maailmalla. Työmme on osittain projektiluontoista, ja projektityömme kohdentuukin erityisiin haasteisiin, joihin vasta etsitään hyviä toimintamalleja.

ViaDia ry on kattojärjestö kymmenille diakoniatyötä tekeville yhdistyksille. 

ViaDia-paikallisyhdistykset tarjoavat mm ruoka-apua vähävaraisille, kuten työttömille, opiskelijoille, eläkeläisille ja lapsiperheille. Ruoka-aputyömme periaatteiden mukaisesti kaikki jaettava ruoka on ilmaista ja vastikkeetonta.

KOA ry

Kotimaisen avustustyön liitto

Yhteys

Tapahtumakoordinaattori

Rosita Asp

045 204 5777

info@havikkifestarit.fi

© Copyright 2020 Koa ry   |   Tietosuojaseloste

Sivut nikkaroi: RHAD